perjantai 31. toukokuuta 2013

We've come too far to give up who we are

Hieman ennenaikainen kuukausipäiväpostaus tälle päivälle. Rantauduin juuri Sardiniasta kotiin ja pettymyksekseni huomasin, että eiliselle aikataulutettu postaus (tämä siis) ei ollutkaan julkaissut itseään. En osannut käyttää Blogger-TARDIS:ia, kaikki vaiva meni hukkaan :( Julkaisen tämän nyt kuitenkin, koska saattaa mennä vähän aikaa ennen kuin saan mitään muuta kirjoiteltua, ja postaus per viikko -tahdista en halua lipsua! Tässä siis syvällisiä pohdintoja viime viikolta.

Maanantaina olen asunut Lontoossa yhdeksän kuukautta. Pidempään kuin alun perin oli tarkoitus; yhtä pitkään kuin intti tai raskaus kestää. Se on pitkä aika, joka on kuitenkin tuntunut lyhyeltä. Aina välillä tulee tietynlainen blogifiilis (=hostmumi tarjoaa pienen kultakalamaljallisen punaviiniä), ja kirjoitan ne samat asiat siitä miten oli pelottavaa lähteä mutta miten kaikki on mennyt hyvin ja aika on mennyt nopeasti ja miten välillä on ollut vaikeaa mutta 99% ajasta kaikki on ollut ihanaa. Eipä tuohon ole tänään paljoa lisättävää.

Arki täällä sujuu sellaisena kuin arjen kuuluukin. Aamuisin on vaikea nousta, vaikka saankin nukkua aika myöhään kun töihin ei ole kiirettä, ja ensimmäinen hereilläolotunti kuluu usein aika hämärissä tunnelmissa. Herään yleensä koirapuistossa, kun pitää small talkata muille koiranulkoiluttajille ja selittää, että Chinese Crested Powder Puff on juu ihan oikea koirarotu, googlatkaa se.


Päivisin mulla oli tapana lukea pääsykokeisiin, tai ainakin istua kirja sylissä ja tuijottaa seinää joko kotona tai Angelin Costa Coffeessa, ja nyt en oikein tiedä mitä ajallani tekisin. Teoriassa hyvät kesäiset säät houkuttelisi ulos piknikkeilemään ja lenkkeilemään ja ties mitä hyveellisiä ulkoilma-aktiviteetteja puuhaamaan, mutta käytännössä lämpötilat ovat palanneet sinne ihan-liian-kylmän tienoille, eivätkä ajoittaiset raesateet oikein houkuttele piknikille.

Nuorimman pojan school run keskeyttää arkipäivän ikävästi puoli neljältä ja tuskastelen aina että miksi joudun tekemään töitä, epistä tämmöinen, ja seikkaillaan tiemme Barbicanilta kotiin. Illalla joko katson Cartoon Networkia ja Simpsoneita ja dataan sohvan nurkassa (hostit ovat onneksi yhtä aktiivisia kuin minäkin, välillä meilaillaan toisillemme hauskoja linkkejä mutta yleensä kaikki vain istuvat hiljaa omien läppäreidensä kanssa), tai suuntaan pubiin tai kahville jonkun kanssa. Harmittaa vain, että mun kollegoilla tuntuu olevan hirveästi iltatöitä, ja mä vaan vapaalla hilluttelen. On mulla välillä tietysti babysittaustakin, ja silloin perinteisesti otan kahden nuorimman lapsen kanssa yhteen nukkumaanmenoajasta/siitä, saako ne syödä muroja päivälliseksi/ampua toisiaan vaahtomuoviluodeilla silmään, ja joudun repimään kissaa irti miljoonan punnan arvoisesta designjalkalampusta ja moppaamaan koiranoksennusta lattioilta. Silloin tuntee olevansa töissä.


Kaiken tämän puuhailun taustalla on kuitenkin ihan koko ajan se fiilis, että ei hitto mä asun Lontoossa ääääää en kestä asdfghjkljk kuin siistiä kaikki on, ihan Tescon maitopulloista Lontoon loputtomiin illanviettomahdollisuuksiin. Ja se tekee mut tosi onnelliseksi. En usko, että voisin koskaan lopullisesti jättää Suomea, siellä on liian paljon sellaisia asioita joita on mahdoton noin vain hylätä, mutta Lontoo ja yleensä Britit ja brittiläisyys on valloittaneet mut ihan täysin. Kävelin tuossa yksi päivä meidän kotikatua kohti metroasemaa ja vastaan tuli kunnon jengiläisen näköinen nuorimies huppu syvällä päässä ja farkkujen vyötärö suunnilleen nilkoissa roikkuen. Mietin jo että nytkö mut murhataan, tähän kotioven eteen, mulla on ollut hyvä elämä kuitenkin enkä kadu mitään, mutta sitten gangsteri pysähtyi, hymyili, sanoi sorry, ja väisti jalkakäytävän reunaan niin että pääsin hyvin kulkemaan ohi. Jatkettiin matkojamme, ja mulle tuli hyvä mieli siitä että a) mua ei murhattukaan ja b) murhaajaksi päättelemäni tyyppi oli kohteliaampi kuin kukaan Suomessa ikinä. Lontoolaiset itse tietysti jaksavat nillittää siitä, miten hirveitä lontoolaiset ovat, mutta väitän aina kohteliaasti vastaan. Lontoolainen on keskimäärin kohtelias, mukava ja hyvännäköinen. Piste.


En tiedä kuinka kauan tämä jatkuva idioottimainen tyytyväisyys kaikkeen jatkuisi, jos riittävän kauan asuisin täällä, varmaan se jossain vaiheessa kuluisi pois. Mutta ainakin näin yhdeksän kuukauden Lontoo-asustamisen jälkeen jaksan edelleen innostua kaksikerroksisista busseista ja Big Benistä (siis Elizabeth Towerista, anteeksi) ja fish&chips-kiintiöni vaikuttaa aika pohjattomalta. Tietysti mun elely täällä on aika lomamaista koko ajan, vuokraa ei tarvitse maksaa ja sisäfilepihvi tulee pöytään jonkun muun maksamana. Töitähän mä kaiken tämän eteen teen, joo, mutta eipä tämä työkään hirveän raskasta ole. Olen onnekas, että päädyin hostperheeseen jossa mua ei kohdella orjana, vaan enemmän statussymbolina, joka tekee välillä vähän kotitöitä ja katsoo lasten perään mutta enimmäkseen mun elämä on tehty helpoksi ja saan hiihdellä ympäri Lontoota tai muutenkin Englantia aika vapaasti niin kuin haluan.


Lontoolaisuus on edelleen käsite, jonka piiristä koen harhailevani sisään ja ulos – turisteihin verrattuna olen lontoolainen, koska en pysähtele keskelle Oxford Streetiä suu auki ottamaan kuvaa Starbucks-kyltistä ja osaan kulkea metrossa tunkematta, tönimättä ja eksymättä, mutta lontoolais-lontoolaisiin verrattuna olen vielä puoliksi turisti itsekin. Aksentista saa kuulla milloin millaistakin palautetta, kuulostan tanskalaiselta, venäläiseltä tai liverpoolilaiselta kuulijasta riippuen ja vaikka suoriudunkin wannabe-brittiydestä aika hyvin, paljon on sellaisia brittijuttuja, joista olen ihan kujalla tai joita en suostukaan oppimaan - tähän kategoriaan kuuluu erityisesti brittiläinen lastenhoitotyyli, joka on sellaista holhoamista ja palluttamista että ei hyvää päivää. Olen kuitenkin oppinut sanomaan please joka väliin, osaan nimetä paljon enemmän BBC:n kuin Ylen ohjelmia, ja koska Lontoo nyt on muutenkin täynnä muualta tullutta porukkaa, niin koen sujahtavani joukkoon ihan kivasti. Viihdyn täällä. Ei ole Lontoon vertaista missään.

 
(Kuvat ovat Instagramistani, jota en enää voi käyttää koska kovia kokenut kännykkäni ei jaksa sitä pyörittää. :<)

torstai 23. toukokuuta 2013

Finland Finland Finland

Suomi-kuulumisia! Tulin siis eilen takaisin Lontooseen reilun viiden päivän suomeilun jälkeen ja nuo päivät menivät sellaista vauhtia että ei taas mitään järkeä. Tuntuu etten ollut kunnolla ehtinyt edes Lontoosta lähteä, kun istuin taas jo metrossa suuntana Islington. Nyt harmittaa, etten ottanut vastaan hostmumin tarjousta, että olisin voinut olla poissa vaikka pari viikkoakin - miksi mulla oli niin kiire tänne takaisin? Sää on harmaa ja raesateinen (!!!) ja pidemmällekin Suomi-lomalle olisi kyllä ollut käyttöä. Äh.

Eilinen lentomatka oli tuskaa siinä määrin, että harkitsin etten koskaan enää lentäisi vaan kävelisin ja/tai uisin tästä lähtien joka paikkaan. Check-in Helsinki-Vantaalla kesti jonotuksineen melkein tunnin, koska ne itsepalvelukoneet eivät toimi British Airwaysin lennoilla eikä check-in-tiskillä ollut henkilökuntaa; turvatarkastusjono oli noin viiden kilometrin pituinen ja tajusin siinä vielä että olin unohtanut hamstrata ruisleipää mukaan. Ylimääräinen aika menikin sitten ruisleipää etsiessä, ja sain kipittää aamiaiscroissantti suussa Helsinki-Vantaan perimmäisessä nurkassa sijainneelle lähtöportille ja melkein myöhästyin boardingista. Lentokoneessa odotti itkevä vauva. En lennä enää koskaan (paitsi maanantaina sinne Italiaan).

Suomessa oli kuitenkin tosi ihanaa, ja nyt tosiaan ihmettelen että miksen ollut pidempään. Olisi siellä tekemistä riittänyt, varsinkin nyt kun pääsykoe on vihdoin ohitse eikä tarvitse enää viettää laatuaikaa runomittojen ja käännösteorioiden kanssa. (Hain siis opiskelemaan englantilaista filologiaa, katsotaan miten käy.) Tässä muutama kuva sieltä kaukaa pohjoisesta! Jossa siis oli miljoona kertaa lämpimämpää kuin Lontoossa, parina päivänä oli ihan shortsi- ja teepaitakelit.


Pakkaaminen oli taas hilpeä kokemus, vein Suomeen niin paljon tavaraa kuin pystyin helpottaakseni lopullista paluumuuttourakkaa sitten joskus. Tuossa on noin puolet siitä kirja- ja dvd-valikoimasta jonka sain laukkuun tungettua, miten niitä oli taas päässyt kertymään?! (Tiedän kyllä miten - HMV:n loppuunmyyntialet ja Oxfamin käytettyjen kirjojen kauppa Angelilla. Menkää pois o.o) Mutta oon ylpeä itsestäni, tulin Lontooseen takaisin melkein tyhjän laukun kanssa. Hyvä minä.


Perjantaina juhlittiin kaverin synttäreitä, oli ihana laittaa ruokaa pitkästä aikaa ilman, että kolme nillittävää lasta seisoo vieressä ja kommentoi että hyi ei tommosia kasviksia, ei mausteita, ei kastiketta, ei taikinaa, yök saadaanko syödä muroja päivällisen sijaan. (Kaikella rakkaaudella.)

Viikonloppu sujui Euroviisuja ja lätkää itkiessä, ei-hyvä Suomi :( Maanantai ja tiistai kuluivat sitten keskustassa, maanantaina "lukupiirin" ja tiistaina aikuisten oikeasti pääsykokeiden parissa.



Sää oli vaihtelevaa, kuten kuvista näkyy :D


Liian pian saapunut viimeinen Suomi-ilta viettyi Linnanmäellä pyörien. Olin vannonut itselleni, että sinne en ainakaan mene arvokasta Suomi-lomaa tuhlaamaan, mutta once Lintsi, always Lintsi. Makkaraperunoiden kutsuun oli pakko vastata.

Eilinen meni väsyneissä ja vähän suruisissa tunnelmissa, mutta nyt kymmenen tunnin yöunien jälkeen on hyvä istuskella Piccadillyn Starbucksissa ja odottaa, että kello tulee kolme ja puolihintaisten Frappuccinojen happy hour alkaa. Huomenna onkin jo viikonloppu, ja maanantaina on aika pakata taas laukut ja lähteä ~työmatkalle~ Välimeren rannalle :D Elämä on rankkaa.

Mitä teille kuuluu?

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Fiver

Haastetta taas! Tällä kertaa ihan uutukainen haaste johon en ole ennen missään törmännyt, tätä oli kiva tehdä.

Säännöt:
1. Kiitä haasteen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Vastaa alla esitettyihin kysymyksiin.
3. Valitse 5 blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
4. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin viidelle.

Sain haasteen ihanalta Hanna-Marilta in the heart, in the head -blogista. Kiitos! :)

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
1. Tee, mieluiten PG Tips tai chai
2. Nettiyhteys
3. Ihmiset, jotka saavat mut hyvälle tuulelle huononakin päivänä
4. Oyster Card
5. Vähän meikkiä edes naamaan

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
1. P.G. Wodehouse: Jeeves and the Feudal Spirit - Get it? Get it?
2. Ian McEwan: Atonement/Sovitus - McEwan on vaan niin hieno kirjailija.
3. Craig Taylor: Londoners - Ihanin Lontoo-kirja lontoolaisista, lontoolaisten itsensä kertomana.
4. Mark Gatiss: The Vesuvius Club - Täydellinen sekoitus Sherlock Holmesia, James Bondia ja Dorian Grayta.
5. Caitlin Moran: How to Be a Woman - Koska kaikkien ihmisten kaikkialla pitäisi lukea tämä.

Viisi materialistista joululahjatoivetta:
1. iPhone 4S/5, koska HTC:n eläköitymisikä on selvästi saavutettu :(
2. Rekkalastillinen Urban Decayn kosmetiikkaa
3. Tehosekoitin, sellainen missä on kannu ja sitä kantta painetaan (selkeää, selkeää). Tahtoo.
4. Haalari, sellainen aikuisten potkupuku. En uskonut että tää päivä koskaan tulisi, mutta: tahtoo.
5. Liput Coldplayn keikalle jonnekin päin maailmaa.

Viisi paikkaa, jossa haluaisit käydä:
(Tähän prologina, että ostin Scratch Mapin, maailmankartan josta saa raaputtaa esiin kaikki maat joissa on käynyt. Ajattelin suunnitella loppuelämäni sen mukaan, että saan kartasta kivannäköisen.)
1. USA
2. Kiina (hihii, sinne oonkin menossa :3)
3. Italia (myös Italia kohta, noin työn puolesta, suuntana....)
4. Venäjä
5. Uusi-Seelanti

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
1. Huumorintajuinen
2. Ennakkoluuloton
3. Luotettava
4. Fiksu
5. Wannabe-brittiläinen

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa toisille:
1. Ole avoin uusille ihmisille, ideoille ja kokemuksille.
2. Arvosta itseäsi ja muita.
3. Iloitse pienistäkin asioista.
4. Komppaan Hanna-Maria: älä kadu mitään, mutta opi virheistä!
5. Komppaan John Watersia: 'If you go home with somebody and they don't have books, don't fuck them.'

Ja lopuksi - mä en oikeasti tiedä kenet haastaisin, joten viisi ensimmäistä halukasta napatkoon tämän blogiinsa. Jättäkää kommenttia, niin tiedän tulla kurkkimaan! :)

Kuulumisia sen verran että mulla alkaa huomenna kuuden päivän loma ("loma"), meen Suomeen kökkimään pääsykokeissa ja moikkailemaan tuttuja naamoja ja paikkoja. Yritän saada jotain Helsinki-fiilistelyjä sieltä päiviteltyä, saa nähdä mitä koto-Suomi näyttää näin puolen vuoden breikin jälkeen o.o Tänä aamuna myöskin tosiaan hostäiti kysyi, lähtisinkö niiden kanssa Sardiniaan ensi half term -lomalla, kahden viikon päästä. En sanonut ei - mun piti jäädä eläimiä vahtimaan mutta jostain syystä hostmami muutti mieltään :D Joten nyt tulee reissattua ihan kiitettävästi, jeaaah!

lauantai 11. toukokuuta 2013

I wear a bow tie now, bow ties are cool

11-haaste rantautui taas blogiini, ja koska edellisestä on kuitenkin jo aikaa, ajattelin tehdä sen uudelleen. Kiitos haasteesta Nooralle bling bling barbie -blogiin! :) Tällä kertaa vastaan kuitenkin vain uusiin kysymyksiin, edellinen haastepostaus löytyypi täältä kiehtovine Aino-faktoineen jos teitä kiinnostaa.

Ohjeet

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa itsestään 11 asiaa
2. Jokaisen pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 100 lukijaa
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut
6. Ei takaisin haastamista

Nooran kysymykset

1. Kuka on celebrity crushisi?
Noh, olen sielultani fanityttö, joten voisin viettää koko päivän luetellen fandomeita ja OTP:ita ja tulevia aviopuolisoita, mutta sanotaan nyt Benedict Cumberbatch, koska se on uuden Star Trekin myötä ajankohtainen ja sen ihanaan naamaan törmää joka bussipysäkillä ja metrotunnelissa. Ja kun oon sen tavannutkin (hihihihi *_______*) ja se oli söppänä, niin mikäs tässä. Onneksi hostäiti ymmärtää mua.

2. Miten kuvailisit itseäsi jollekulle tuntemattomalle?
Työhakemukseen yleensä heitän että iloinen ja reipas (kukapa ei), muuten ehkä enemmänkin murjottava laiskiainen. Yleisesti vihaan tilanteita, joissa eteen tulee "kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla" -kysymys, se on vaikeaa.

3. Kolme parasta hetkeä elämässäsi?
Ää. Tähän on ihan mahdotonta vastata, koska pariinkymmeneen elinvuoteen onneksi mahtuu aika paljon parhautta, mutta jos valitsen kolme hyvää hetkeä tämän blogin elinajalta, niin:
- Läksiäiset. Ainoa kerta (toistaiseksi!) kun kaikki mun hyvät kaverit on kokoontuneet yhteen, ja olin tosi onnellinen silloin vaikka samalla suretti lähteä kun kaikki oli niin hyvin.
- Jokainen kerta, kun oon tavannut jonkun aupparin (tai muun ihmisen) jonka kanssa synkkaa. Jotenkin tulin tänne sillä olettamuksella, että pääasiallisesti olisin yksin isossa maailmassa, mutta oon löytänyt sellaisia sielunsiskoja ja -veljiä että yksinäisyys on tästä kaukana. Siitä oon kaikkein onnellisin.
- Yöuinti Brightonissa pub crawlin jälkeen. Kello oli kolme, päätettiin että nyt pitää päästä uimaan. Siinä oli fiilistä!

4. Kolme kamalinta hetkeä elämässäsi?
Sama kuin edelliseen, koska en nyt ala purkaa tähän koko elämäntarinaani...
- Lähtöpäivän aamu. Olin niin stressaantunut kaikesta enkä yhtään tiennyt mikä Lontoossa odottaa. Se oli kamalaa.
- Muutama kuukausi sitten toinen meidän koirista karkasi multa kun oltiin puistossa aamulenkillä. Pelästyin ihan mielettömästi, koska täällä tietysti puistojakin ympäröi kolmikaistaiset kadut joilla kulkee kaksikerrosbusseja ja rekkoja, ja mietin jo miten kerron hosteille että tapatin niiden rakkaan koiran. Onneksi mitään pahaa ei tapahtunut, ja joku ohikulkija jolle oon ikuisesti kiitollinen tarjoutui vahtimaan toista koiraa kun mä juoksin karanneen perään. Lontoolaiset, ILU.
- Kolmatta on vaikea keksiä... Vähän aikaa sitten mulla oli babysittausiltana kunnon fightti nuorimman hostpojan kanssa, ja riidan päätteeksi takavarikoin sen tietokonepelit seuraavalta päivältä. Ei ehkä kuulosta pahalta, mutta se oli kovin kurinpitotoimenpide mitä tässä talossa on varmaan ikinä nähty, joten kelailin että heittääkö hostmumi mut pihalle kun kohtelin sen kultsipojua huonosti. Näin ei onneksi käynyt, ja pojulin kanssa meillä on ollut paljon paremmat välit sen jälkeen. Olen ylpeä :D

5. Toiset tykkäävät suolaisesta, toiset makeasta. Millä sinä herkuttelet?
Kaikella! Syön oikeasti melkein mitä tahansa, joten hyvä ruoka on aina herkkua. Yksi asia, mitä en kyllä tajua, on brittien sweet & salty -popcornit joissa on sekä sokeria että suolaa päällä. Siis mitä? (Älkää nyt sanoko, että nämä ovat Suomessakin joku juttu o.o')

6. Jos voisit muuttaa jotakin elämässäsi, mitä muuttaisit?
Hommaisin itselleni kämpän ja opiskelupaikan Helsingistä, ja käskisin niitä odottamaan mua siellä syksyyn asti. Tuntuu, että sitten elämä olisi aika täydellistä toistaiseksi :)

7. Oletko kaikkien kaveri vai onko sinulla vain muutama hyvin läheinen ystävä?
Yritän olla kaikkien kaveri, mutta yleensä päädyn pyörimään pienemmissä porukoissa, joissa koen olevani läheinen kaikkien kanssa. Tunnen vain oloni kotoisammaksi tuttujen luottoystävien kanssa. Lontoo on kyllä opettanut myös tykkäämään siitä, että on hyvänpäiväntuttuja, joiden kanssa voi välillä hengata ilman mitään syvällistä suhdetta.

8. Mitkä olisivat unelmiesi juhlat?
Sellaiset, joissa kaikilla on kivaa ja rentoa ja aurinko paistaa. En tosin välitä hirveästi juhla-juhlista, illanistujaiset tai piknik kaveriporukalla on parempi vaihtoehto.

9. Jos voisit asua missä tahansa maailmassa, missä asuisit? Miksi?
Mulla olisi moooonta asuntoa ympäri maailmaa, mutta pääasiallisesti asuisin Lontoossa ja Helsingissä. Helsinki siksi, että siellä on kaverit ja perhe ja vanhat tutut paikat, Lontoo taas sen takia, että tämä on vain niin kaunis, monipuolinen kaupunki, ihmiset ovat ihania, täällä tuntee olevansa enemmän tapahtumien keskipisteessä ja niinhän sitä onkin.

10. Mikä on suosikkivaatekappaleesi?
Tällä hetkellä rakastan Gapin joulualesta kotiutuneita vaaleansinisiä pillifarkkuja. Meidän suhde on viimeaikoina syventynyt, ja niistä on tullut mun uusi rakkausvaate. Olen laiska ja tyylisokea pukeutuja, joten paras vaate on yksinkertainen vaate. :D

11. Pidätkö enemmän vaatteiden vai asusteiden (kengät, meikit, kynsilakat, korut jne.) shoppailusta?
Asusteiden ehdottomasti, vaatteiden shoppaus on tuskaista puuhaa. Asusteet - meikit ja kynsijutut erityisesti - ovat sitten eri asia. Niitä shoppailen enemmän kuin mielelläni, mikä on vähän pahakin asia koska lompakko tyhjenee ja matkalaukku täyttyy (=on jo täynnä varmaan triplasti) uhkaavaa vauhtia. Bonuskuvana tämän viikonlopun kynnet, mulla on tekokynsistä vain yksi aiempi (traumaattinen) kokemus, mutta nää on olleet ihan jees :)



Omat kysymykset:
1. Biisi, joka soi viimeksi päässäsi?
2. Kolme luottokosmetiikkatuotetta?
3. Nimeä ammatti, jota et missään tapauksessa haluaisi itsellesi?
4. Mitä söit viimeksi?
5. Mitä joit viimeksi, jos vettä ei lasketa?
6. Jos olisit eläin, mikä olisit?
7. Koetko olevasi henkisesti oikeaa ikääsi vanhempi tai nuorempi?
8. Tee vai kahvi?
9. Kolme hyvän blogin tuntomerkkiä?
10. Vietätkö perjantai-iltaa mielummin ulkona vai kotona?
11. Yksi asia, jonka haluat tehdä tänä kesänä.

Ja koska liikun edelleen pienenpienissä blogipiireissä, en haasta ketään kun en kuitenkaan saisi 11 bloggaria kokoon. Haasteen saa ottaa vastaan kuka tahansa, laittakaa viestiä jos niin teette niin tulen kurkkimaan vastauksia :)

Seuraava postauskin on luultavasti haaste, kertoilkaa mistä muusta haluaisitte lukea!

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Brighton ja kävelyä

Jatketaan huippuviikonloppu-sarjaa: maanantai oli Briteissä bank holiday joten reissattiin H:n kanssa Brightoniin kolmeksi päiväksi Equality Walkin ja lomailun merkeissä. Superhuippuviikonloppuhan siitä taas tuli...

Koska ollaan köyhiä, matkustettiin Brightoniin bussilla (meno-paluu maksoi kympin, ei paha) ja majoitus hoitui Couchsurfingin kautta. Oon jo monta vuotta halunnut sohvasurffata, mutta nyt vasta uskalsin kun H on surffaillut ennenkin, ja on lisäksi mua vähän vanhempi ja vastuullisempi (hah). Ja meillä kävi ihan mieletön tuuri, koska meidän surffausisäntä J, kolmen kämppiksensä kera, oli paras host mitä toivoa voi ja teki meidän viikonlopusta ihan mahtavan. Meidän kanssa yöpyi kolme muutakin couchsurferia, joista kaksi sattui olemaan myös au paireja, joten talo oli täynnä ja tunnelma korkealla.

Lauantaiaamu sujui sateessa ja kamalassa merituulessa harhaillen ja miettien että miksi edes tultiin Brightoniin, mutta sää onneksi parani siitä ja J vei meidät aupairit turistikierrokselle ympäri yhtäkkisen aurinkoista Brightonia. Mulla ei ollut kameraa mukana, mutta K:n kännykästä löytyi tämä. Minä, H, couchsurfig-hosti J ja itävaltalaisaupparit M ja K suomalaisen paitainstallaation edessä. Hyvä Suomi!


Illalla laitettiin ruokaa ja hengailtiin J:n kotona sen kämppisten kanssa. Oli ihanaa, että meidän aupairien kokkailuja ja siivoamista arvostettiin melkein kyynel silmässä - neljän nuoren miehen opiskelijakämppä oli aikamoisessa kontrastissa meidän hostperheiden siivous- ja muuta henkilökuntaa viliseviin miljoonataloihin, joten tehtiin parhaamme. Myöhemmin lähdettiin vielä pubi- ja klubikierrokselle Brightonin keskustaan, käytiin uimassa keskellä yötä ja tultiin lopulta taksilla kotiin koska J:n asunto on käytännössä pystysuoran vuorenrinteen päällä eikä siinä vaiheessa kenenkään tehnyt hirveästi mieli lähteä kiipeilemään.

Sunnuntaina vuorossa oli sitten kauan odotettu Equality Walk - muut jäivät vielä nukkumaan mutta minä ja H urhoollisesti suunnattiin keskustaan. Aurinko paistoi onneksi melkein pilvettömältä taivaalta ja ilma oli ihan kesäisen lämmin, joten lyhyet yöunet ei hirveästi haitanneet.

 

Päivä alkoi rekisteröitymisellä - saatiin rumaakin rumemmat liila-oranssit teepaidat </3 - ja piknikillä Brighton Pavilionin nurkilla. Mikäs siinä oli ollessa, tuo puisto oli palmuineen ja aurinkoineen ja palatseineen ihan kuin ulkomailla. Minä ja H oltiin paikalla vähän etuajassa ja luultiin, että jouduttaisiin kävelemään melkein yksiksemme, mutta osallistujia pyörähtikin paikalle reilut 800, joten seuraa riitti.

Kävelyn kävi avaamassa itse Brightonin kaupunginjohtaja, joka oli keltaisissa pilottiaurinkolaiseissaan ja kalapuikkoviiksissään kyllä niin brightonilaisen näköinen kuin voi olla. :D Kävelyreitti kiersi ensin rannasta sisämaahan ja hirveitä ylämäkiä ylös, sitten takaisin mäkeä alas ja rantaan.


Vapaaehtoiset sai hienot paidat, me saatiin rumat :( Ikuinen katkeruus

Brighton Wheel ja taloja

Brighton Pier, hehkeä kävelijä muotipaitoineen, ja Brighton Wheel
Maalissa odotti mitali ja ilmaiset kaljat (päivän toinen pettymys, missä mun ginitonikit </3) ja hengattiin siinä rantapubissa kunnes meidän couchsurfing-kamut saivat raahauduttua paikalle, ja siirryttiin vähän eri kohtaa rantaa istuskelemaan ja taidekuvailemaan.


Ilta päättyi lautapeleihin rantakadun varrella sijaitsevassa opiskelijakommuunissa, josta löytyi lisää sohvasurffareita - ja jonkun ruotsalaisopiskelijan Muumi-mukeja! Muut lähtivät vielä myöhemmin bilettämään, mutta minä ja H väsyttiin päivän urheiluista ja mentiin kiltisti kotiin nukkumaan.

Maanantaina viivyteltiin lähtöä, hengattiin J:n kämpillä koko porukka ja surtiin (surettiin? surusteltiin?) viikonlopun loppumista. Lopulta oli kuitenkin pakko lähteä, että ehdittiin käydä vielä löytötavaratoimistossa hakemassa H:n lauantaiyönä kadottamat tavarat (semmoinen ilta se...) ja syödä jätskit rannalla. Ihan mielettömät lomatunnelmat!



Kaiken kaikkiaan viikonlopusta jäi lämmin olo, sekä sään että ihanien ihmisten takia. Poltin käsivarteni kun en tajunnut laittaa aurinkorasvaa, sain ensimmäistä kertaa elämässäni mitalin jostain (joo, ihan oikeasti), opin taas kerran että maailma on täynnä mahtavia ihmisiä ja vietin ihan uskomattoman hienon viikonlopun, jonka jälkeen oli vähän vaikea palata Lontooseen töiden pariin.

P.S. Mun Equality Walk -sponsorisivu on edelleen auki, joten vielä ehtii lahjoittaa! Rahat menevät siis Stonewallin koulukiusaamisen vastaiseen kampanjaan ja kahdeksan euroa edelleen puuttuu mun henkilökohtaisesta tavoitteesta - joka oli siis huimat 20e. Kaksi ihmistä on tähän mennessä sponsoroinut, ootte surullista porukkaa hei. :D Antakaa se kahden euron vähimmäissumma edes siksi, että mulla oli ihan mahtava päivä ja sain siitä tosi positiivisen ja unohtumattoman kokemuksen. Vaikka käveltiinkin vakavan asian puolesta, osallistujien ja ohikulkijoidenkin positiivinen asenne jätti tosi hyvän mielen ja teki syvän vaikutuksen. Oli kyllä kamalaa kuulla ihmisten kiusaamisjuttuja ja nähdä viiltelyarvet niiden ranteissa ja nilkoissa, mutta parempaa, turvallisempaa ja tasa-arvoisempaa maailmaa kohti tässä ollaan menossa - ja Equality Walk ja mun tipsuttelu ympäri Brightonia rumassa paidassa ehkä auttoi siinä edes vähän.

Näihin syvällisiin tunnelmiin jäämme tällä kertaa. Mulla on hirveä kasa luonnoksia odottamassa loppusilausta ja julkaisua, joten nyt ei blogihiljaisuuksia pitäisi vähään aikaan olla edessä!