No tulipas sitten eilen käytyä katsomassa Musea uudestaan. Hups.
Mulle jäi vähän suru perjantain keikasta kun olin siellä kaukana, joten kun sitten lauantaina huomasin että Musebayssa (Muse-lippujen diilauspaikka) oli myynnissä seisomapaikkalippu, niin epäröin muutaman sekunnin ja ostin sen. Ja kyllä kannatti! Lipun omistaja M - jonka kaveri ei siis päässyt tulemaan, siksi ylimääräinen lippu kauan sitten loppuunmyydylle keikalle - asui ikävä kyllä Lontoon ulkopuolella eikä ehtinyt keikkapaikalle ennen kuin lämppäribändi oli jo lavalla. Onnistuin kuitenkin luikertelemaan suht eteen kiiteltyäni ensin M:a miljoonaan kertaan ja vuodatettuani sitä miten paljon mua harmitti kun en saanut alunperin ostettua seisomapaikkaa. Aika suuri osa yleisöstä oli keski-ikäisiä kaljamuki kätösessä seisoskelevia, joten en usko että niitä edes haittasi se että vähän etuilin.
Keikan aikana pääsin sitten aika luontevasti etenemään niin että loppujen lopuksi olin melkein eturivissä. Ja, no, oli vähän eri asia nähdä Matt Bellamy kitaroineen parin metrin päästä kuin yrittää tiirailla sitä toiselta puolelta areenaa. Hyvä fiilis oli siitäkin, että aina välillä sai jonkun kyynärpäästä silmään tai päät kolahti yhteen jonkun kanssa. Niin kuuluukin, mahtava ilta! Settilista oli ehkä jopa parempi kuin ekana iltana, tai ainakin ne täydensivät kivasti toisiaan. Ja mikä tärkeintä, Knights of Cydonia oli vika biisi sen perjantaisen Survivalin sijaan. Muse-maassa kaikki hyvin.
Ja muutenkin kaikki hyvin, oon niiiin onnellinen että päätin mennä uudestaan. En viitsi tähän varastaa kenenkään kuvia, flickristä löytyy joitain ihan mahtavia kuvia sekä eiliseltä että perjantailta. Hyvää sunnuntaita kaikille ja hauskoja vaalivalvojaisia Suomeen! :D
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
lauantai 27. lokakuuta 2012
MUSE
Eilen tuli käytyä Musea katsomassa. Keikkapäivä saapui tosi nopeasti kun olin vielä flunssan jäljiltä vähän toipilas enkä jaksanut hirveästi hypettää ennen kuin olin jo valmistautumassa O2:lle lähtöön ja yhtäkkiä tuli sellainen jeejejeee-fiilis. Oli myös tosi outoa mennä yksin, kun ei ollut ketään kenen kanssa intoilla. Mutta kokemus sekin. Tää postaus on hyvin sekava (en itekään enää tiedä mikä pointti mulla tässä oli) eikä varmaan kiinnosta ei-Muse-faneja yhtään, mutta there you go.
Niille jotka eivät sitä vielä tiedä, O2 Arena on valtava. Metroasemalta ulos astuttuani piti jäädä muiden turistien kanssa vähäksi aikaa vain tuijottamaan suu auki ja ottamaan kännykällä surkeita kuvia. Kameraa en viitsinyt ottaa mukaan, koska tiesin etten keikalla kuitekaan kuvaisi. Mulla oli siis istumapaikka, koska seisomapaikat myytiin loppuun parissa nanosekunnissa ja mun läppäri sekosi juuri kriittisellä hetkellä, ja ilman siskon apua (kiitos<3) olisin jäänyt kokonaan ilman lippua. Onneksi mun paikalta näki hyvin enkä ollut ees huonoimmassa kohdassa areenaa. Istumapaikat on vaan niin kiusallisia jotenkin, kaikki joko istuu paikallaan ja heiluu awkwardisti musiikin tahtiin, tai seisoo ja heiluu ihan yhtä awkwardisti. (Anteeksi, mutta awkward on ainoa sana joka kuvaa tätä tilannetta.) Katselin surullisena lavan edessä käynnissä olevaa moshpittiä, mutta samaan aikaan olin tietysti tyytyväinen että ylipäätään pääsin tuonne keikalle, oli se kokemisen arvoinen noinkin. Näin lievästi ilmaistuna.
Istumapaikassa oli se hyvä puoli, että ennen keikkaa ehdin käydä shoppaamassa. Jono oli tosi pitkä ja liikkui hitaasti, mikä selittyi siinä vaiheessa kun pääsin lähemmäs myyntitiskiä. Myyjät laahustelivat ympäriinsä ilman mitään kiirettä, ja mun edessä jonossa oli perhe, joiden kanssa myyjä vietti miellyttävän kymmenminuuttisen keskustelemalla siitä, minkä kokoisia paitoja kenenkin perheenjäsenen pitäisi ostaa. Ei siinä mitään, mutta perhe itse oli jo paitansa valinnut, mutta myyjä halusi vielä varmistaa, että halusiko poika nyt varmasti tämän S-koon, vai olisiko tämä M sittenkin parempi, ja värivaihtoehtojakin oli useampia! Ei kiirettä, teidän takana on vain sadan ihmisen jono joka kasvaa tasaiseen tahtiin, ja lämppäribändi on kohta aloittamassa. Kun mun vuoro vihdoin tuli, kotiutin perinteisen kiertuepaidan ja kangaskassin. Koista (koko, koosta, koista? apua?) kyllä sen verran, että Musen bändipaidat on tooosi pieniä. Mun edellinen paita oli S ja se on ihan liian pieni, mikä surettaa kovasti :( Nyt ostin M:n ja se on sopiva. Vink vink niille jotka on Suomessa menossa museilemaan :D
 |
| Rakkaus<3 |
Alkuperäinen lämppäribändi The Joy Formidable joutui perumaan laulajan menetettyä äänensä (samiksia!) ja niiden tilalla soitti fiN. Olivat yllättävän hyviä, varsinkin kun ottaa huomioon että ne saivat tietää lämppäävänsä Musea vain muutamaa tuntia ennen keikkaa.
Musen setistä en ees yritä kirjoittaa mitään syväluotaavia analyyseja tai kuvailuja, koska se olisi aika turhaa. Ne jotka on Musen livenä nähneet, ymmärtää. Lava oli hieno laservaloineen ja pyörivine juttuineen, kuten viime kiertueellakin, ja bändi kuulosti aivan superhyvältä. Settilistalla oli sekä kivoja että ikäviä yllätyksiä. En oo Musen viimeaikaisia keikkailuja yhtään seurannut, joten hämmästyin kovasti kun joitain vanhoja suosikkeja jätettiin pois - niinhän sen on tietysti pakko mennä kun tulee uutta materiaalia, vaikka puolitoistatuntista settiä olisi mun puolesta voinut vähän venyttääkin. (*köh* Green Day) Ja uuden olympialais-teemabiisi Survivalin jättäminen encoren vikaksi biisiksi Knights of Cydonian sijasta: paha, paha. Survival ja olympalaisten maskotti (se omituinen yksisilmäinen alien) kuuluu samaan "kaikki, mikä olympialaisissa meni vikaan" -kategoriaan. Ei millään pahalla.
Tässä teille ihan mielettömän hyvälaatuinen Time Is Running Out eiliseltä (alussa vähän toista biisiä), sekä vanha, virallinen Starlightin livevideo Wembleylta. Starlight oli se biisi joka sai mut rakastumaan Museen, joten se oli ehdottomasti yksi eilisen kohokohdista, harmi ettei siitä löytynyt ainakaan vielä videoita.
♥
maanantai 22. lokakuuta 2012
Looking forward to the weekend
Koko viime viikon mua uhannut flunssa iski sitten eilen oikein kunnolla ja multa lähti ääni, joka ei oo vieläkään palannut. Google lupailee, että kadonnut ääni tulee lepäämällä takaisin "parissa päivässä" - parempi olisi, oon huomenna menossa jonnekin katsomaan purukumitaidenäyttelyä ja haluan olla terve. Mutta siis, ajattelin että sen arkipäiväpostauksen kaveriksi sopisi hyvin yhteenveto mun viikonlopusta. Musta on hyvää vauhtia tulossa oikea bloggaaja kun ajattelen itsetyytyväisenä että tokihan kaikkia kiinnostaa :D
Mun hosteilla on vapaa-ajanasunto maalla vähän Lontoon ulkopuolella ja aika usein hostperhe viettää viikonloppua siellä. Mä oon kuitenkin melkein aina jäänyt tänne, koska, no, Lontoo. Maalla on tosi rauhallista ja englantilaismaaseutuista ja hienoa uima-altaineen ja pylvässänkyineen (ei siis sellaista suomalaista kesämökkimeininkiä hyttyspusikossa), mutta ainakin toistaiseksi kaupunkielämä houkuttaa enemmän.
Tää viikonloppu oli vähän väsynyt lähestyvän flunssan takia, mutta raahauduin silti ulos parhaan kykyni mukaan. Perjantaina oli aidot paikalliset opiskelijabileet Etelä-Lontoossa (nyt oikeesti apua lähettäkää mulle äikänopettaja, kirjoitin ensin "etelälontoossa"). Sain kutsun yhdeltä NaNoWriMo-osallistujalta viime viikon miitissä, enkä ollut ihan varma haluanko mennä, mutta onneksi menin. Juhlittiin jonkun synttäreitä ja teemana oli underground. Minä, NaNo-tuttu ja sen kämppis päätettiin olla indiebändi, synttärisankari oli pukeutunut inkivääriksi. Oli hyvin mielenkiintoinen ilta :D Ja mukavaa vaihtelua tavata paikallisia välillä eikä pelkästään au paireja.
Lauantaina suuntana oli Suomen suurlähetystö, koska oltiin suomalaisen M:n kanssa päätetty olla kunnon kansalaisia ja äänestää. Ei oo kyllä koskaan tämän vähempää vaalit kiinnostaneet, mutta kun mulla ei muuten ole Belgravian hienostoalueelle hirveästi asiaa, niin kaikki tekosyyt sinne menoon pitää käyttää!
Liikenteen puolesta lauantai oli tähän mennessä hirvein päivä, metron Victoria Line (ainoa linja joka tulee meidän asemalle) oli suljettu muutamaa ihan pohjoista asemaa lukuunottamatta ja bussiliikenne oli sekaisin jonkun jättimielenosoituksen takia. Lisätään siihen vielä miljoona turistia pyörimässä hätääntyneinä ympäriinsä isojen matkalaukkujen kanssa, niin hermostuin aika kunnolla muutamaan otteeseen, varsinkin kun olo alkoi jo olla aika kipeä ja ääni lähdössä. Mutta mitäpä sitä ei tekisi päästäkseen äänestämään. (Ja tietysti myös vähän kahvittelemaan ja shoppailemaan.) Illalla mentiin vielä M:n ja E:n kanssa pariin pubiin Sohoon - ginger beer ei tällä kertaa parantanut, sunnuntaiaamuna heräsin kokonaan ilman ääntä.
Makasin sitten kotona, luin South Bankin käytettyjen kirjojen Book Marketista ostamaani Douglas Adamsin Dirk Gently's Holistic Detective Agencya (rakastan Adamsia vielä enemmän nyt, kun asun Islingtonissa mihin suurin osa sen kirjoista sijoittuu. Avaruuden ja toisten ulottuvuuksien lisäksi). Sama näyttäisi jatkuvan tänään, kommunikoin hostien kanssa nyökkäilemällä ja pudistamalla päätä, sekä välillä kirjoittamalla viestejä kännykän muistikirjaan. Ei erityisen tehokasta. Eilen illalla ärsytti kun hostit kanavasurffasi ja yhdellä kanavalla oli juuri alkamassa War Horse. En ehtinyt kirjoittaa "katsotaan tätä!" -viestiä ennen kuin joku oli jo vaihtanut Spider Maniin :(
P.S. Musen keikka perjantaina!!!! Katsotaan sitten missä kunnossa ääni on sen jälkeen...
Mun hosteilla on vapaa-ajanasunto maalla vähän Lontoon ulkopuolella ja aika usein hostperhe viettää viikonloppua siellä. Mä oon kuitenkin melkein aina jäänyt tänne, koska, no, Lontoo. Maalla on tosi rauhallista ja englantilaismaaseutuista ja hienoa uima-altaineen ja pylvässänkyineen (ei siis sellaista suomalaista kesämökkimeininkiä hyttyspusikossa), mutta ainakin toistaiseksi kaupunkielämä houkuttaa enemmän.
Tää viikonloppu oli vähän väsynyt lähestyvän flunssan takia, mutta raahauduin silti ulos parhaan kykyni mukaan. Perjantaina oli aidot paikalliset opiskelijabileet Etelä-Lontoossa (nyt oikeesti apua lähettäkää mulle äikänopettaja, kirjoitin ensin "etelälontoossa"). Sain kutsun yhdeltä NaNoWriMo-osallistujalta viime viikon miitissä, enkä ollut ihan varma haluanko mennä, mutta onneksi menin. Juhlittiin jonkun synttäreitä ja teemana oli underground. Minä, NaNo-tuttu ja sen kämppis päätettiin olla indiebändi, synttärisankari oli pukeutunut inkivääriksi. Oli hyvin mielenkiintoinen ilta :D Ja mukavaa vaihtelua tavata paikallisia välillä eikä pelkästään au paireja.
Lauantaina suuntana oli Suomen suurlähetystö, koska oltiin suomalaisen M:n kanssa päätetty olla kunnon kansalaisia ja äänestää. Ei oo kyllä koskaan tämän vähempää vaalit kiinnostaneet, mutta kun mulla ei muuten ole Belgravian hienostoalueelle hirveästi asiaa, niin kaikki tekosyyt sinne menoon pitää käyttää!
Liikenteen puolesta lauantai oli tähän mennessä hirvein päivä, metron Victoria Line (ainoa linja joka tulee meidän asemalle) oli suljettu muutamaa ihan pohjoista asemaa lukuunottamatta ja bussiliikenne oli sekaisin jonkun jättimielenosoituksen takia. Lisätään siihen vielä miljoona turistia pyörimässä hätääntyneinä ympäriinsä isojen matkalaukkujen kanssa, niin hermostuin aika kunnolla muutamaan otteeseen, varsinkin kun olo alkoi jo olla aika kipeä ja ääni lähdössä. Mutta mitäpä sitä ei tekisi päästäkseen äänestämään. (Ja tietysti myös vähän kahvittelemaan ja shoppailemaan.) Illalla mentiin vielä M:n ja E:n kanssa pariin pubiin Sohoon - ginger beer ei tällä kertaa parantanut, sunnuntaiaamuna heräsin kokonaan ilman ääntä.
 |
| Onneksi tiskipöydältä löytyi kahvimuki, jossa oli viikset! Loistavaa. |
P.S. Musen keikka perjantaina!!!! Katsotaan sitten missä kunnossa ääni on sen jälkeen...
torstai 18. lokakuuta 2012
British Museum
Palasin tänään British Museumiin superihanasta Cass Art -taidetarvikekaupasta ostamani luonnossetin ja Tescon lounasdiilin kanssa ja muutama tunti siellä vierähti ihan huomaamatta. Kamera unohtui kotiin mutta otin kännykällä pari kuvaa blogipostausta piristämään.
Olin edelleen yhtä vaikuttunut British Museumista kuin ekalla kerralla, se on vain niin hieno!
Vähän tietysti herää kysymys siitä, kuinka reilua peliä on että britit ovat ryöstäneet egyptiläisiltä, kreikkalaisilta ja ties miltä kaikilta inuiiteilta niiden kansallisaarteet, mutta kiva kokoelma niistä on syntynyt.
Järkevästi kuvasin hieroglyfejä sarkofagin kyljessä sen sijaan että olisin ottanut kuvia patsaista ja muumioista. Kokonaiskuva ja silleen. Viime kerralla mua ja H:ta nauratti kun osa turisteista seisoi kulmat kurtussa tuijottamassa Rosettan kiveä varmaan kymmenen minuuttia, ihan kuin ne olisivat ajatelleet että tarpeeksi kauan tuijottamalla oppivat sitä lukemaan. Vaikka eihän sitä tiedä, ehkä mun pitäisi myös kokeilla.
En lakkaa olemasta innoissani British Museumin egyptiläisestä kokoelmasta, haaveilin pienempänä egyptologin urasta ja vaikka se ei enää se ykkösammatti mulle olekaan, niin pyörin niiden muumioiden keskellä kuin lapsi karkkikaupassa. (Okei, huono vertauskuva, muumiot ja karkit ei ehkä sovi yhteen.)
Tääkin vetosi muhun hirveästi. Mesopotamialainen patsas jostain muutaman tuhannen vuoden takaa (kuva on viime viikolta enkä tänään löytänyt tätä, joten mulla ei ole tämän enempää faktoja teille), meillä synkkasi. Muutenkin tunsin yllättävän paljon vetoa mesopotamialaiseen taiteeseen, ne oli söpöjä.
Piirtäminen oli pitkästä aikaa tosi mukavaa, vaikka lievästi ahdisti istua piirustelemassa kun joka ikinen ohikulkija pysähtyi kurkkimaan olan yli (hämmentävän suuri osa niistä oli suomalaisia, jotka sitten kommentoivat mun piirustuksia selvällä suomenkielellä, harmi ettei kukaan sanonut mitään mihin olisin voinut jotain kommentoida :D). Parhaita oli kuitenkin about 9-vuotiaat koululaiset, jotka kokoontui kymmenittäin mun ympärille ensin ihailemaan mun piirustuksia ja sitten esittelemään mulle omiaan. Paras kehu oli "mun isikään ei piirrä noin hyvin" - kyllä siinä kenen tahansa itsetunto kohoaa :D
Loppuun tähän aiheeseen mitenkään liittymätön kysymys au paireille/au paireja tunteville: mun hostien edellinen auppari oli aupairiuden lisäksi töissä kahvilassa kiireapulaisena lounasaikaan, ja nyt mun hostäiti on alkanut ehdotella että mäkin voisin hommata kakkostyön. Kuinka yleistä on, että au pair tekee toistakin työtä? Jotenkin ei houkuttele ajatus kiireisten ja ärtyisien lontoolaisten ja idioottituristien palvelusta minimipalkalla jossain Pretissä, sitä varten en tänne tullut. Mulle myös maksetaan ihan keskimääräistä tai jopa vähän keskimääräistä parempaa taskurahaa, joten rahapulassakaan en ole (paitsi välillä viikonlopun jäljiltä joo). Keskustellaan!
Olin edelleen yhtä vaikuttunut British Museumista kuin ekalla kerralla, se on vain niin hieno!
Vähän tietysti herää kysymys siitä, kuinka reilua peliä on että britit ovat ryöstäneet egyptiläisiltä, kreikkalaisilta ja ties miltä kaikilta inuiiteilta niiden kansallisaarteet, mutta kiva kokoelma niistä on syntynyt.
Järkevästi kuvasin hieroglyfejä sarkofagin kyljessä sen sijaan että olisin ottanut kuvia patsaista ja muumioista. Kokonaiskuva ja silleen. Viime kerralla mua ja H:ta nauratti kun osa turisteista seisoi kulmat kurtussa tuijottamassa Rosettan kiveä varmaan kymmenen minuuttia, ihan kuin ne olisivat ajatelleet että tarpeeksi kauan tuijottamalla oppivat sitä lukemaan. Vaikka eihän sitä tiedä, ehkä mun pitäisi myös kokeilla.
En lakkaa olemasta innoissani British Museumin egyptiläisestä kokoelmasta, haaveilin pienempänä egyptologin urasta ja vaikka se ei enää se ykkösammatti mulle olekaan, niin pyörin niiden muumioiden keskellä kuin lapsi karkkikaupassa. (Okei, huono vertauskuva, muumiot ja karkit ei ehkä sovi yhteen.)
Tääkin vetosi muhun hirveästi. Mesopotamialainen patsas jostain muutaman tuhannen vuoden takaa (kuva on viime viikolta enkä tänään löytänyt tätä, joten mulla ei ole tämän enempää faktoja teille), meillä synkkasi. Muutenkin tunsin yllättävän paljon vetoa mesopotamialaiseen taiteeseen, ne oli söpöjä.
Piirtäminen oli pitkästä aikaa tosi mukavaa, vaikka lievästi ahdisti istua piirustelemassa kun joka ikinen ohikulkija pysähtyi kurkkimaan olan yli (hämmentävän suuri osa niistä oli suomalaisia, jotka sitten kommentoivat mun piirustuksia selvällä suomenkielellä, harmi ettei kukaan sanonut mitään mihin olisin voinut jotain kommentoida :D). Parhaita oli kuitenkin about 9-vuotiaat koululaiset, jotka kokoontui kymmenittäin mun ympärille ensin ihailemaan mun piirustuksia ja sitten esittelemään mulle omiaan. Paras kehu oli "mun isikään ei piirrä noin hyvin" - kyllä siinä kenen tahansa itsetunto kohoaa :D
Loppuun tähän aiheeseen mitenkään liittymätön kysymys au paireille/au paireja tunteville: mun hostien edellinen auppari oli aupairiuden lisäksi töissä kahvilassa kiireapulaisena lounasaikaan, ja nyt mun hostäiti on alkanut ehdotella että mäkin voisin hommata kakkostyön. Kuinka yleistä on, että au pair tekee toistakin työtä? Jotenkin ei houkuttele ajatus kiireisten ja ärtyisien lontoolaisten ja idioottituristien palvelusta minimipalkalla jossain Pretissä, sitä varten en tänne tullut. Mulle myös maksetaan ihan keskimääräistä tai jopa vähän keskimääräistä parempaa taskurahaa, joten rahapulassakaan en ole (paitsi välillä viikonlopun jäljiltä joo). Keskustellaan!
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
And it's driving me mad I miss you so bad
Ikävöintipostaus tälle illalle. (Tiedostan muuten, että britti-ilta ei oo teidän suomalaisten kannalta paras mahdollinen julkaisuaika, mutta mun blogisuoni alkaa aina sykkiä vasta siinä vaiheessa, kun oon jokseenkin väsynyt ja haluan kirjoitella sekavia.) Mulla on tällä viikolla ensimmäistä kertaa täällä ollessa alkanut tulla sellainen koti-ikävämäinen fiilis. Viihdyn Lontoossa mielettömän hyvin ja tämäkin viikonloppu viettyi tosi hyvissä tunnelmissa leffa- ja biletysiltojen ja British Museumissa turisteilun parissa (British Museumiin olisi tarkoitus palata ensi viikolla joten taidan omistaa sille oman postauksensa). Silti, huomenna tulee täyteen kuusi viikkoa Brittein saarilla, mikä on ylivoimaisesti pisin aika jonka olen viettänyt poissa Suomesta, ja aina välillä huomaan miettiväni, millaista siellä Helsingissä tällä hetkellä on ja mitä kavereille ja perheelle kuuluu.
En missään nimessä haluaisi lähteä Lontoosta - yksi aupair-tuttu ehdotti päiväretkeä Bathiin ja siihenkään en meinannut suostua, koska miksi ihmeessä lähtisin pois Lontoosta? - mutta samaan aikaan haluaisin nähdä, mikä on nykyään meno Helsingissä. Parhaan kaverini uutta asuntoa en ole nähnyt muuten kuin Skypen välityksellä, mikä harmittaa eniten, mutta muutenkin tuntuu että vaikka aika on täällä mennyt tosi nopeasti, moni asia on jo muuttunut.
Stressaan myös välillä ensi vuodesta ja siitä, ettei mulla ole oikeasti aavistustakaan, mitä haluan/aion/voin silloin tehdä. Näen aina silloin tällöin painajaisia Suomeen paluusta, mutta en myöskään osaa kuvitella itseäni asumassa Lontoossa pysyvästi, aikuisten oikeasti. Tai no, ei tuo ketään kuitenkaan huijaa, osaan kyllä kuvitella itseni asumassa täällä. Mutta osaan myös kuvitella itseni Helsingissä, ja haluaisin tavallaan molemmat.
Huomenna alkaa kuitenkin taas uusi viikko täynnä uusia jännyyksiä; ensimmäinen NaNoWriMo-miitti, mahdollisesti joogatunnit H:n kuntoklubilla, paluu British Museumiin (tällä kertaa luonnoslehtiön kanssa, oon niin taiteilija), au pair -treffejä... Lontoo kyllä tekee parhaansa, ettei kenenkään tarvitsisi täällä ikävöidä minnekään muualle.
En missään nimessä haluaisi lähteä Lontoosta - yksi aupair-tuttu ehdotti päiväretkeä Bathiin ja siihenkään en meinannut suostua, koska miksi ihmeessä lähtisin pois Lontoosta? - mutta samaan aikaan haluaisin nähdä, mikä on nykyään meno Helsingissä. Parhaan kaverini uutta asuntoa en ole nähnyt muuten kuin Skypen välityksellä, mikä harmittaa eniten, mutta muutenkin tuntuu että vaikka aika on täällä mennyt tosi nopeasti, moni asia on jo muuttunut.
 |
| Taidekuvaa bussista. |
Huomenna alkaa kuitenkin taas uusi viikko täynnä uusia jännyyksiä; ensimmäinen NaNoWriMo-miitti, mahdollisesti joogatunnit H:n kuntoklubilla, paluu British Museumiin (tällä kertaa luonnoslehtiön kanssa, oon niin taiteilija), au pair -treffejä... Lontoo kyllä tekee parhaansa, ettei kenenkään tarvitsisi täällä ikävöidä minnekään muualle.
tiistai 9. lokakuuta 2012
I could write it better than you ever felt it
Mun pitää oikeasti hommata nettiliittymä puhelimeen, Instagramitin tänään Starbucksissa (säästän teiltä kaikilta vaivan kommentoimalla itse: LOL) ja oli jotenkin tosi terapeuttista päästä pitkästä aikaa kännykällä nettiin. Jostain syystä tämä meidän asunnon wifi ei nimittäin toimi mun puhelimessa, enkä ymmärrä miten oon kestänyt näin pitkään ilman jatkuvaa yhteyttä twittereihin ja instagrameihin ja facebookkeihin.
Mutta tosiaan, suuntasin tänään siivoilujen jälkeen Angelille (Angeliin?) Starbucksiin, koska olin päättänyt että mun tarvitsee juoda chai tea lattea ja tehdä suunnitelmia NaNoWriMoa varten. Chai latte oli tooosi hyvää, oon tehnyt laajaa tutkimusta aiheesta ja voin todeta että Lontoon Starbuckseissa chai latten laatu vaihtelee yllättävän paljon. Tää oli juuri sopiva, sellainen äklömakea ja mausteinen ja söpön baristan tekemä. Tuli kyllä myös todettua, että kannattaisi varmaan antaa Starbucksissa joku helppo brittinimi tästä lähtien, Jane tai jotain, koska mun nimellä yhden teemukillisen tilaaminen on ihan tarpeettoman hankalaa.
"What's your name?"
"Aino."
"...?????"
"A-I-N-O..."
*myyjä kirjoittaa mukiin I tai A, tai ALNOS*
*barista keittää teekupposen*
"Uuhhhmmmmm.... Alnos? Eino? Who ordered a chai tea?"
NaNoWriMo-suunnitelman kanssa etenin hiukan, mutta en niin paljon että mulla olisi esittelykelpoisia ideoita. NaNoWriMo (National Novel Writing Month) on siis jokamarraskuinen tapahtuma, jonka tarkoituksena on kirjoittaa romaani kuukaudessa. Jep. Mulla on kolmas vuosi lähdössä käyntiin joten kai tätä voi jo harrastukseksi sanoa, vaikka en kovin tosissani mitään romaania olekaan kirjoittamassa. Tänä vuonna odotan NaNoa erityisesti sen takia, että pääsen tutustumaan uusiin jänniin ihmisiin (NaNo-ihmiset ovat poikkeuksetta jänniä) ja näkemään, millaiset kirjoituskuviot täällä Lontoossa on. Myöskin on kiinnostavaa nähdä, miten hyvin pystyn tekstiä tuottamaan nyt kun en ole ylppäreiden jälkeen mitään näitä blogipostauksia pidempää kirjoitellut.
NaNo tosiaan alkaa vasta marraskuun ensimmäinen päivä, mutta sitä ennen on tietysti kaikkia sitä ennakoivia tapahtumia tiedossa, ja oikeaoppiseen wrimo-tyyliin aloitin tietysti intoiluni jo kesäkuussa. Yritän pitää NaNo-jutut enimmäkseen poissa täältä blogista (koska ketään ei kiinnosta kuulla, montako sanaa olen minäkin päivänä kirjoittanut ja millaiseen juoniumpikujaan olen itseni ajanut), mutta tässä tuli nyt tämmöinen informaationpätkä, että kaikki ovat sitten kärryillä jos satun asiasta jotain mainitsemaan :) Hostäitini aikoo onneksi myös osallistua, mikä tekee marraskuusta joko helpomman (hostmami ymmärtää luovaa tuskaani ja kohonnutta kahvinkulutusta) tai vaikeamman (kumpikaan ei muista ruokkia lapsia tai koiria) mutta toisin kuin minulla, sillä on oikeasti tavoitteena tuottaa jotain julkaisukelpoista. Vähän masentaa jo tässä vaiheessa ajatella mun omaa scifi-draama-komedia-aikamatkustusmaailmanloppumössöä ja verrata sitä hostäidin selkeään ja selväpäiseen romaaninpoikaseen, johon se on jo ammattilaisten avustuksella väsännyt myyvän synopsiksen. Noh. Saanpahan viettää kuukauden kahviloissa ja pubeissa hengaillen ja kirjailijaa leikkien!
(P.S. Keskimmäinen lapsi kysyi tänään, miksi aion pukeutua Halloweenina. Erittäin hyvä kysymys. En oo viettänyt Halloweenia suunnilleen kymmeneen vuoteen.)
perjantai 5. lokakuuta 2012
Love today
Tältä yleensä näyttää mun perustyöpäivä. Tästä tuli nyt yhdistelmä useampaa päivää tältä viikolta, koska jostain syystä juuri kun päätin tehdä peruspäiväpostauksen, niin joka päivä on ollut jotenkin epä-perus. Mutta suunnilleen siis tällä aikataululla arkipäivät täällä sujuvat.
8:00 Herätyskello soi. Torkutan kymmenen minuuttia koska ei tee mieli lähteä lämpimän peiton ja electric blanketin välistä vielä yhtään minnekään. Suomessa en ikinä, milloinkaan, painanut torkkua mutta täällä sitä tulee tehtyä koska mulla ei aamuisin yleensä ole mitään kiirettä. Kun sitten pääsen sängystä ylös, suuntaan suihkun kautta pukeutumaan ja syömään aamupalaa. Tänään aamiaiseksi oli pala saksalaista ruisleipää ja pala hillopaahtoleipää sekä lasi maitoa. Aluksi en juonut täällä maitoa kun kukaan muukaan ei juonut, mutta nyt oon osteoporoosin pelossa alkanut taas sitä litkiä.
9:30 Aamiaisen jälkeen vedän lenkkarit jalkaan ja lähden koirien kanssa puistoon. Näiden koirat ovat aivan järjettömän ystävällisiä ja hyvinkoulutettuja, joten otan hihnat mukaan mutta koirat saa yleensä olla vapaana koko lenkin ajan.
10:00 Takaisin kotiin. Imuroin ja moppaan alakerran lattian. Tää kuuluu mun tehtäviin joka päivä, ja vaikka ensin ajattelin että jokapäiväinen moppaaminen on vähän liioittelua, niin kieltämättä kolme lasta ja kaksi koiraa kyllä tuo aika paljon likaa sisään ja oon nykyään itsekin ihan ahdistunut, jos lattia ei kiillä puhtaana. Tähän menee suunnilleen 30-45 minuuttia. Joinain päivinä pesen myöskin pykkiä ja/tai silitän omia ja lasten vaatteita, mutta tänään ei tarvitse. Ja torstaisin meillä käy siivooja, joten silloin mun ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään. Siivoamisen jälkeen mulla alkaa vapaa-aika, jolloin yritän mahdollisimman usein lähteä ulos, että tulisi irtauduttua "työpaikalta".
10:45 Laitan nopeasti ripsaria ja BB-voidetta naamaan (meikkaaminen on täällä vähän jäänyt, ja se kahdenkymmenen tuotteen meikkirutiini on kutistunut kahteen) ja hyppään Hampstead Heathiin menevään Overground-junaan. Tykkään Overgroundista, koska siinä on kaikki Tuben hyvät puolet (nopea ja helppo), mutta Overgroundissa on vähemmän ruuhkaa, se on halvempi ja sieltä näkee maisemia.
11:00 Istun reilut pari tuntia Hampstead Heathin Starbucksissa taas yhden uuden aupair-tuttavuuden kanssa. B on Unkarista, tykkää Sherlockista ja Doctor Whosta, opiskelee suomea ja harrastaa NaNoWriMoa (siitä lisää myöhemmin) joten tullaan hyvin juttuun.
13:15 B:n pitää lähteä kotiin, joten minäkin suuntaan takaisin kohti Islingtonia. Kotona syön lounasta hostäidin kanssa ja datailen huoneessani.
15:30 Haen nuorimman pojan koulusta. School run on muuten todella hyvää julkkistenbongausaikaa, tiistaina vastaan tuli Rupert Graves (en ehkä muuten olis edes kiinnittänyt huomiota mutta sillä oli kirkkaankeltainen heijastinliivi päällä) ja yksi sen lapsista, ja olin ihan liian starstruck vikistäkseni mitään siitä miten paljon rakastan sitä joten kävelin vain ohi. Class act.
16:00 Kotona, katsotaan Cartoon Networkia ja hengaillaan. Suurin osa näiden lastenohjelmakanavien tarjonnasta on todella ärsyttävää ja mainoskatkot on jotain aivan hirvittävää (kuvitelkaa kimeällä äänellä laulettu laulu uusimmista Bratz-nukeista) mutta Regular Show (ylhäällä) on ihan loistava. Se ei kyllä vetoa lapsiin yhtä paljon kuin muhun, mutta onneksi se tulee niin usein ettei sitä voi välttää näkemästä.
18:00 Autan hostmumia ruuanlaitossa. Oon laittanut itse ruokaa täällä vain pari kertaa koska hostäiti haluaa aina laittaa ruuan jos vain on kotona, mutta auttelen pilkkomalla porkkanoita ja tekemällä muita pikkujuttuja. Todellinen Master Chef :D Täällä päivällisen/illallisen nimi on tea (en ymmärrä millä logiikalla, jos joku tietää niin valaiskaa) ja se syödään yleensä jossain puoli kuuden ja puoli kahdeksan välillä. Arkipäivinä tea on oikeastaan ainoa aika päivästä jonka koko perhe viettää yhdessä, joten yritän olla silloin paikalla. Välillä tietysti on leffailta tai jotain muuta (Skype-Monopoly-ilta...) kavereiden kanssa mutta yleensä tykkään syödä kotona. Yksi syy on myös se, että koen oikeasti hiukan syyllisyyttä siitä miten vähän töitä mulla on, joten autan mielelläni keittiön siivoamisessa ja muussa.
19:00 Ruuan jälkeen joku lapsista yleensä katsoo tv:tä joten jos oon kotona niin hengaan välillä olohuoneessa tai sitten omassa huoneessani. Lapset, iältään siis 9, 11 ja 14, viihtyvät aika paljon omissa huoneissaan videopelien ääressä, joten niitä ei varsinaisesti tarvitse viihdyttää. Välillä pelataan jotain kortti- tai lautapelejä, mutta lapsukaiset ei oikein niistä välitä. Ruuan jälkeen on myös läksyjentekoaika, ja auttelen välillä kahta nuorinta - tosin kun aineina on enimmäkseen matikkaa (yhdeksänvuotiaallakin on jo yhtälöitä), englantia ("täydennä puuttuvat sanat näihin idiomeihin joista kukaan muu kuin britit eivät ole koskaan kuulleetkaan") ja ranskaa (...) niin ei musta kauheasti apua ole.
20:30 Lasten nukkumaanmenoaika. Juttelen hostmumin kanssa seuraavan päivän ohjelmasta tai huskyista tai jostain, tai luen tai dataan vähän lisää. Jostain syystä alan väsyä täällä jo yhdeksän aikoihin, joten aika nopeasti hipsin yläkertaan laittamaan electric blanketia päälle (ihan loistava keksintö, kai niitä saa Suomestakin?) ja pesemään hampaita. Suunnilleen joka ilta päätän että tänään menen jo puoli kymmeneltä nukkumaan, mutta ekan viikon jälkeen en ole siinä onnistunut.
22:30 "Nopean" Facebookissa käynnin jälkeen ryömin ihanaan valmiiksi lämminneeseen sänkyyn. Jännästi oon kyllä alkanut tottua siihen, että ulko- ja sisälämpötilat on usein suunnilleen samaa luokkaa näissä brittikämpissä, joten en enää nuku huppari tai villapaita päällä. Oon aika ylpeä itsestäni.
8:00 Herätyskello soi. Torkutan kymmenen minuuttia koska ei tee mieli lähteä lämpimän peiton ja electric blanketin välistä vielä yhtään minnekään. Suomessa en ikinä, milloinkaan, painanut torkkua mutta täällä sitä tulee tehtyä koska mulla ei aamuisin yleensä ole mitään kiirettä. Kun sitten pääsen sängystä ylös, suuntaan suihkun kautta pukeutumaan ja syömään aamupalaa. Tänään aamiaiseksi oli pala saksalaista ruisleipää ja pala hillopaahtoleipää sekä lasi maitoa. Aluksi en juonut täällä maitoa kun kukaan muukaan ei juonut, mutta nyt oon osteoporoosin pelossa alkanut taas sitä litkiä.
9:30 Aamiaisen jälkeen vedän lenkkarit jalkaan ja lähden koirien kanssa puistoon. Näiden koirat ovat aivan järjettömän ystävällisiä ja hyvinkoulutettuja, joten otan hihnat mukaan mutta koirat saa yleensä olla vapaana koko lenkin ajan.
10:00 Takaisin kotiin. Imuroin ja moppaan alakerran lattian. Tää kuuluu mun tehtäviin joka päivä, ja vaikka ensin ajattelin että jokapäiväinen moppaaminen on vähän liioittelua, niin kieltämättä kolme lasta ja kaksi koiraa kyllä tuo aika paljon likaa sisään ja oon nykyään itsekin ihan ahdistunut, jos lattia ei kiillä puhtaana. Tähän menee suunnilleen 30-45 minuuttia. Joinain päivinä pesen myöskin pykkiä ja/tai silitän omia ja lasten vaatteita, mutta tänään ei tarvitse. Ja torstaisin meillä käy siivooja, joten silloin mun ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään. Siivoamisen jälkeen mulla alkaa vapaa-aika, jolloin yritän mahdollisimman usein lähteä ulos, että tulisi irtauduttua "työpaikalta".
10:45 Laitan nopeasti ripsaria ja BB-voidetta naamaan (meikkaaminen on täällä vähän jäänyt, ja se kahdenkymmenen tuotteen meikkirutiini on kutistunut kahteen) ja hyppään Hampstead Heathiin menevään Overground-junaan. Tykkään Overgroundista, koska siinä on kaikki Tuben hyvät puolet (nopea ja helppo), mutta Overgroundissa on vähemmän ruuhkaa, se on halvempi ja sieltä näkee maisemia.
11:00 Istun reilut pari tuntia Hampstead Heathin Starbucksissa taas yhden uuden aupair-tuttavuuden kanssa. B on Unkarista, tykkää Sherlockista ja Doctor Whosta, opiskelee suomea ja harrastaa NaNoWriMoa (siitä lisää myöhemmin) joten tullaan hyvin juttuun.
13:15 B:n pitää lähteä kotiin, joten minäkin suuntaan takaisin kohti Islingtonia. Kotona syön lounasta hostäidin kanssa ja datailen huoneessani.
15:30 Haen nuorimman pojan koulusta. School run on muuten todella hyvää julkkistenbongausaikaa, tiistaina vastaan tuli Rupert Graves (en ehkä muuten olis edes kiinnittänyt huomiota mutta sillä oli kirkkaankeltainen heijastinliivi päällä) ja yksi sen lapsista, ja olin ihan liian starstruck vikistäkseni mitään siitä miten paljon rakastan sitä joten kävelin vain ohi. Class act.
16:00 Kotona, katsotaan Cartoon Networkia ja hengaillaan. Suurin osa näiden lastenohjelmakanavien tarjonnasta on todella ärsyttävää ja mainoskatkot on jotain aivan hirvittävää (kuvitelkaa kimeällä äänellä laulettu laulu uusimmista Bratz-nukeista) mutta Regular Show (ylhäällä) on ihan loistava. Se ei kyllä vetoa lapsiin yhtä paljon kuin muhun, mutta onneksi se tulee niin usein ettei sitä voi välttää näkemästä.
18:00 Autan hostmumia ruuanlaitossa. Oon laittanut itse ruokaa täällä vain pari kertaa koska hostäiti haluaa aina laittaa ruuan jos vain on kotona, mutta auttelen pilkkomalla porkkanoita ja tekemällä muita pikkujuttuja. Todellinen Master Chef :D Täällä päivällisen/illallisen nimi on tea (en ymmärrä millä logiikalla, jos joku tietää niin valaiskaa) ja se syödään yleensä jossain puoli kuuden ja puoli kahdeksan välillä. Arkipäivinä tea on oikeastaan ainoa aika päivästä jonka koko perhe viettää yhdessä, joten yritän olla silloin paikalla. Välillä tietysti on leffailta tai jotain muuta (Skype-Monopoly-ilta...) kavereiden kanssa mutta yleensä tykkään syödä kotona. Yksi syy on myös se, että koen oikeasti hiukan syyllisyyttä siitä miten vähän töitä mulla on, joten autan mielelläni keittiön siivoamisessa ja muussa.
19:00 Ruuan jälkeen joku lapsista yleensä katsoo tv:tä joten jos oon kotona niin hengaan välillä olohuoneessa tai sitten omassa huoneessani. Lapset, iältään siis 9, 11 ja 14, viihtyvät aika paljon omissa huoneissaan videopelien ääressä, joten niitä ei varsinaisesti tarvitse viihdyttää. Välillä pelataan jotain kortti- tai lautapelejä, mutta lapsukaiset ei oikein niistä välitä. Ruuan jälkeen on myös läksyjentekoaika, ja auttelen välillä kahta nuorinta - tosin kun aineina on enimmäkseen matikkaa (yhdeksänvuotiaallakin on jo yhtälöitä), englantia ("täydennä puuttuvat sanat näihin idiomeihin joista kukaan muu kuin britit eivät ole koskaan kuulleetkaan") ja ranskaa (...) niin ei musta kauheasti apua ole.
20:30 Lasten nukkumaanmenoaika. Juttelen hostmumin kanssa seuraavan päivän ohjelmasta tai huskyista tai jostain, tai luen tai dataan vähän lisää. Jostain syystä alan väsyä täällä jo yhdeksän aikoihin, joten aika nopeasti hipsin yläkertaan laittamaan electric blanketia päälle (ihan loistava keksintö, kai niitä saa Suomestakin?) ja pesemään hampaita. Suunnilleen joka ilta päätän että tänään menen jo puoli kymmeneltä nukkumaan, mutta ekan viikon jälkeen en ole siinä onnistunut.
22:30 "Nopean" Facebookissa käynnin jälkeen ryömin ihanaan valmiiksi lämminneeseen sänkyyn. Jännästi oon kyllä alkanut tottua siihen, että ulko- ja sisälämpötilat on usein suunnilleen samaa luokkaa näissä brittikämpissä, joten en enää nuku huppari tai villapaita päällä. Oon aika ylpeä itsestäni.
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Kuukausipäivä
Jep, tänään tuli kuluneeksi kuukausi siitä kun saavuin Lontooseen. Unohdin kyllä koko jutun ja muistin sen vasta, kun tappelin lapsten kanssa hampaidenpesusta ja siitä, saako pikkuveljeä potkia vain sen takia, että se on pikkuveli. Babysittauksen ihanuutta.
Mutta hyvää kuukausipäivää minulle! Aika on mennyt aivan käsittämätöntä vauhtia, vaikka tavallaan kyllä tuntuu myös siltä että oon ollut täällä vaikka kuinka kauan. Ei erityisemmin ole sellainen "ohohoo nyt oon sopeutunut tänne tosi hyvin" -fiilis, koska jotenkin tunsin kuuluvani tänne heti alusta lähtien. Tietysti nyt on miljoona kertaa kotoisampi olo kuin alussa, mutta sellaista suurta yksittäistä havahtumista ei ole tullut, että no nyt tää tuntuu kodilta. Ehkä se sopeutuminen näkyy sitten esimerkiksi siinä, että tänään oli jopa vähän tylsä päivä kun en vain laiskuuttani jaksanut lähteä mihinkään (täällä muuten satoi rakeita, joten sääkään ei houkutellut kotoa lähtemään). Enää ei siis ole sitä fiilistä, että joka päivä jaksaisi lähteä sighseeingille tai Bootsiin kuolaamaan, vaan välillä tekee mieli vain maata kotona. Eilen nukuin yllättäen tunnin päikkärit, nukahdin vahingossa sohvalle koirat kainalossa ja heräsin tosi hämmentyneenä siihen että kaverilta tuli tekstiviesti. Hups. Huomenna on kuitenkin taas tekemistä, tai ainakin suunnitelmia, täynnä oleva päivä, joten jospas mä tästä taas reipastuisin.
Mutta hyvää kuukausipäivää minulle! Aika on mennyt aivan käsittämätöntä vauhtia, vaikka tavallaan kyllä tuntuu myös siltä että oon ollut täällä vaikka kuinka kauan. Ei erityisemmin ole sellainen "ohohoo nyt oon sopeutunut tänne tosi hyvin" -fiilis, koska jotenkin tunsin kuuluvani tänne heti alusta lähtien. Tietysti nyt on miljoona kertaa kotoisampi olo kuin alussa, mutta sellaista suurta yksittäistä havahtumista ei ole tullut, että no nyt tää tuntuu kodilta. Ehkä se sopeutuminen näkyy sitten esimerkiksi siinä, että tänään oli jopa vähän tylsä päivä kun en vain laiskuuttani jaksanut lähteä mihinkään (täällä muuten satoi rakeita, joten sääkään ei houkutellut kotoa lähtemään). Enää ei siis ole sitä fiilistä, että joka päivä jaksaisi lähteä sighseeingille tai Bootsiin kuolaamaan, vaan välillä tekee mieli vain maata kotona. Eilen nukuin yllättäen tunnin päikkärit, nukahdin vahingossa sohvalle koirat kainalossa ja heräsin tosi hämmentyneenä siihen että kaverilta tuli tekstiviesti. Hups. Huomenna on kuitenkin taas tekemistä, tai ainakin suunnitelmia, täynnä oleva päivä, joten jospas mä tästä taas reipastuisin.
 |
| Kamera ylitti itsensä kun naapureilla oli synttäri-ilotulitukset viime viikolla. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)